
Mosaik: Var.IX/Var.XI
(Majaka Origami 01 // 2008)
1. Laulu Harakoille
2. Puiden tanssi
3. Hän pakeni ikkunasta
4. Neljäs helmikuuta
5. Sade
6. Katonkorjaaja
7. Sametti
8. Kuva vieraan albumista
9. Kirotut tuulimyllyt
10. Juna-aamu
11. Sade (alastonversio)
Lauri Wuolion yhdenmiehen yhtyeen Mosaikin ensilevy on itse asiassa Mosaikin toinen. Vuonna 2002 äänitetty, julkaisematta jäänyt Alto pyyhkiytyi tietokoneonnettomuudessa osaksi digitaalista tuonpuoleista. Uudelleenäänitysten sijaan Wuolio päätti aloittaa alusta ja äänitti seuraavan kahden vuoden aikana useita kappaleita, joista yhdeksän päätyivät lopulta Var.IX:lle.
Wuolio soitti levyllä esiintyvät lukuisat akustiset soittimet pääosin itse, lukuunottamatta Sanna Natusen muutamissa kappaleissa soittamaa viulua. Orgaaniset kopsahdukset ja rasahtelut järjestyvät tietokoneen avulla leikkisiksi rytmeiksi ja lukuisat kenttä-äänitykset ja c-kasettilöydöt värittävät akustispainotteista cut-up-folkia.
Var.IX/Var.XI sisältää alkuperäisen albumin lisäksi kaksi vuonna 2005 äänitettyä kappaletta. Levyn voimakkaat tunnelmat herättänevät kiinnostusta etenkin The Booksin, Matmosin ja múmin kaltaisten yhtyeiden ystävissä.
///
Mosaik: Var.IX/Var.XI
(Majaka Origami 01 // 2008)
1. Laulu Harakoille
2. Puiden tanssi
3. Hän pakeni ikkunasta
4. Neljäs helmikuuta
5. Sade
6. Katonkorjaaja
7. Sametti
8. Kuva vieraan albumista
9. Kirotut tuulimyllyt
10. Juna-aamu
11. Sade (alastonversio)
The one-man band Mosaik, led by Lauri Wuolio, almost finished a record, named Alto, already in 2002. Yet, all the files were accidentally erased from the studio’s hard drive. Instead of re-recording the songs, Wuolio decided to start all over and finished during the next two years a good number of songs, of which nine ended up on Var.IX.
Wuolio played almost all of the various acoustic instruments by himself, except the lovely violin, played by Sanna Natunen on a couple of tracks. With help of a computer, organic noises organize into playful beats and numerous field recordings and c-cassette findings give a colorful touch to the cut-up-folk of Mosaik.
Besides the original album Var.IX/Var.XI includes two additional songs from 2005. The album’s strong moods and atmospheres will raise interest especially in friends of bands similar to The Books, Matmos and múm.


